maanantai 25. huhtikuuta 2011

Tomaatti-smetanasilli

Eikös vappuoloa korjailla silliaamiaisella? Kyllä kai, joten ainakin ajankohta tälle reseptille on sopiva. Tämä on melkoisen suoraan isoäitini ohje, tosin hän muistaakseni käyttää smetanan tilalla kuohukermaa. Itse tykkään vähän jämäkämmästä kastikkeesta, joten siksi smetana, mutta maun puolesta kerma käy oikein hyvin.

Tomaatti-smetanasilli

n. 300 g kevyesti suolattua sillifilettä
n. 250g smetanaa
2 tomaattia
1 sipuli
n. 1 tl mustapippurirouhetta
ripaus sokeria

Laita sillifileet kylmään veteen likoamaan. Liota muutama tunti, vaihda vettä välillä. Itse taisin liotella jopa seitsemän tuntia, koska en kovin suolaisesta tykkää. Kuitenkin suolaa on helpompi lisätä kuin poistaa.. Ja kyllä, ostin kerran sillifileitä, joiden paketissa luki, ettei tarvitse liottaa ja minä hölmö uskoin ja tein liottamatta ja syömättä jäi. Näissä mun ostamissa fileissä oli suolaa muistaakseni 7%.



Pese ja viipaloi tomaatit (itse jätän kantapalan käyttämättä). Kuori ja viipaloi sipuli. Sekoita kastikkeen ainekset keskenään.







Pyyhi sillifileet kuivaksi, viipaloi ja lisää kastikkeeseen. Anna maustua kannellisessa purkissa mielellään seuraavaan päivään.




Pahoitteluni, ettei lopputuloksesta ole tuon houkuttelevampaa kuvaa... Mutta kyllä tuo ihan kivalta näyttää ja maistuu oikeinkin namilta vaikka hapankorpun päällä. Tai jos oikein villiksi heittäytyy, niin kaveriksi muutama uusi peruna. ;-)

Koko ohjeessa:
1720 kcal
hiilihydraatteja 20 g
rasvaa 163 g
proteiinia 46 g

tiistai 19. huhtikuuta 2011

Punajuuri-vuohenjuustovuoka

Nam nam nam. Punajuuren ja vuohenjuuston yhdistelmä nyt vaan on taivaallisen hyvä. Olen tarjoillut tätä pääruoan lisukkeena tai osana tapaspöytää (vaikka punajuuri kai ei voi olla tapas, mutta sellaisia pieniä herkkuja kuitenkin). Sanoisin, että pääruoan lisukkeeksi tuosta riittää ehkä neljälle.

Punajuuri-vuohenjuustovuoka

3 keskikokoista punajuurta
0,5 dl öljyä
200g vuohenjuustoa (voi olla kuoretonta tai kuorellista, molemmat käy)
n. 1 tl mustapippuria
ripaus suolaa
1 tl hunajaa
(kuivattua timjamia)

Kuori punajuuret ja leikkaa n. 0,5-1 cm paksuiksi viipaleiksi.



Laita punajuuret kulhoon, lisää öljy, pippurirouhe ja suola (ja kuivattu timjami) ja kääntele niin, että öljy ja mausteet sekoittuvat. Lado punajuuriviipaleet vuokaan.



Laita punajuurien päälle vuohenjuustoviipaleet ja valuta päälle hunajaa.



Paista 175 C uunissa n. 1-1,5 h (riippuu viipaleiden paksuudesta). Jos juustokiekot alkavat tummua liikaa, peitä foliolla. Itse tykkään, että punajuuriin jää vähän purutuntumaa, siihen tuo tunnin paistoaika riittää hyvin.

Nopeamman paistoajan saat kun keität punajuuria ensin, tällöin voit laittaa uunin hieman kuumemmalle, jotta juustot saavat väriä. Koristele tuoreella timjamilla.



Koko vuoka:
1040 kcal
hiilihydraatit 24 g
rasva 87 g
proteiini 40g

Ratatouillen tapaista.

Pitkästä aikaa.. No, olen mä joskus ruokaa laittanut, mutta ollut luvattoman laiska kirjaamaan niitä tänne. Nyt kuitenkin tein taas kokeilun, ratatouillea. Tai jotain sinne päin. Kai tähän ohjeeseen ihan oikeasti kuuluisi kesäkurpitsaakin ja kyllä mäkin sellaisen ostin, mutta unohdin laittaa sen sekaan. Että tällainen ruoanlaittaja.

No, en ole ennen moista kokeillut ja oli kyllä hyvää. Mitähän tällä olikaan kaverina... Possun filettä ainakin. Leikkeleitä. Juustoja. Tästä ruoasta en ole laskenut mitään rasvoja tai muita, koska yksinkertaisesti en muistanut mitata öljyä. Joka tapauksessa, sitä meni paljon...

Ratatouille (4-6:lle)

1 munakoiso
1 punainen paprika
2 pientä sipulia
3 kynttä valkosipulia
100g kirsikkatomaatteja
reilusti öljyä
ripaus suolaa
n. 1 tl mustapippuria
reilusti kuivattuja yrttejä (itse käytin oreganoa kun ei basilikaa löytynyt)


Pese ja pilko munakoiso. Kuumenna paistokasarissa reilusti öljyä ja kippaa munakoisot pannulle.



Pese ja pilko paprika, lisää pannulle ja sekoittele.



Kuori ja pilko sipuli ja valkosipuli, lisää pannulle ja sekoittele. Lisää tarvittaessa öljyä. Mausta suolalla, pippurilla ja yrteillä.



Hauduta n. 15-20 min, kunnes kasvikset ovat kypsiä. Koristele tuoreilla yrteillä.


lauantai 9. huhtikuuta 2011

Epäkeikauskakku

Tarkoituksena siis oli tehdä keikauskakku. Tämä hömelö vaan vahingossa laittoi uunin keskilämmölle, vaikka varsin hyvin tietää, että ainakin meidän uunilla keikauskakku vaatii ruskistuakseen kauniisti alalämmön.. Joten keikauskakku syötiin keikauttamatta, mutta hyvää oli.


Keikauskakku


100g voita
0,5 dl hedelmäsokeria
3 kananmunaa
200g mantelijauhoa
1 tl leivinjauhetta
0,5 dl ananasmehua

vuoan pohjalle:
n. 25 g voita
n. 0,25 dl hedelmäsokeria
1 prk ananasrenkaita tai -paloja (itse käytin nyt murskaa kun sitä sattui olemaan)

Vaahdota pohjan voi ja sokeri.




Lisää kananmunat ja sekoita.



Lisää mantelijauho ja leivinjauhe ja sekoita. Valuta ananaspurkista 0,5 dl mehua, lisää taikinaan ja sekoita. 


 

Sulata vuokaan tuleva voi. Kaada voi (irtopohja)vuoan pohjalle. Ripottele päälle sokeri.



Valuta ananas hyvin ja laita palat tai murska vuoan pohjalle. Lusikoi taikina vuokaan, tasoita ja paista (alalämmöllä, uunin alaosassa) n. 175 ° C uunissa n. 25-30 min.






Anna jäähtyä hetki ja irrota vuoasta. Mä nyt en omaani keikauttanut kun jäi pohjalta vaaleaksi, oli nätimpi näin päin. Vaikka eihän tuo kovin kaunis ole noinkaan... Mutta maku oli hyvä. :-)


Koko kakku:

2693 kcal
hiilihydraatteja 112 g
rasvaa 223 g
proteiinia 61 g

Yhdessä palassa:
340 kcal
hh 14 g
r 28 g
p 8 g

Tosiasiassa hiilareita on jonkun verran vähemmän, koska osa ananaspurkin mehusta jää yli.