sunnuntai 27. maaliskuuta 2011

Suklaamöykyt


Suklaata teki taas mieli. Keksiä. Tai browniea. Tai jotain hyvää. Jotain, jonka voisi sekoittaa epäkarppiin paheeseen eli jäätelöön. Kyllähän nämä sellaisenaankin oli hyviä, voisi tarjoilla sellaisenaan kahvipöydässä tai tai tai tai.... vaikka lämpimänä vanilijalla maustetun kermavaahdon kanssa. Lopputulos oli rakenteeltaan sellainen pehmeä, kiinteä. Jotain mudcaken ja brownien välimallia. Ainakaan ei voi paljon helpompaa olla.

Suklaamöykyt (12 kpl)

100g voita
125 g tummaa suklaata (lidlin 81%)
250 g mantelijauhoa
0,5 dl hedelmäsokeria
2 rkl sokeroimatonta kaakaojauhetta
2 kananmunaa
1/4-1/2 tl chilirouhetta

Sulata voi kattilassa, lisää suklaa voin sekaan sulamaan.




Kun suklaa on sulanut, lisää kuivat aineet ja sekoita tasaiseksi.



Lisää kananmunat (korkeintaan lämpimään) seokseen ja sekoita.





Tee pellille möykkyjä, tai – halutessasi esittelykelpoisempaa – siistejä kakkusia.




Paista 200 ° C uunissa n. 10-15 min, niin että möykyt ovat vielä selkeästi pehmeitä.



Nautiskele. Hyvää lämpimänä, oikein hyvää jääkaappikylmänä. Etenkin chili tulee paremmin esiin kylmänä. Lämpimänä maku toi mieleen jotenkin suklaamannapuuron. Ei ehkä kovin kaunista, mutta siinä vika on puhtaasti tekijässä..

Koko satsi:
3232 kcal
hiilihydraatit 103 g
rasva 280 g
proteiini 77 g

Yksi möykky:
270 kcal
hh 9 g
r 23 g
p 6 g

Tämä nyt on 70% suklaalla katsottu, joten tosiasiassa hiilihydraattia on jonkun verran vähemmän, jos siis tummemmasta suklaasta tekee.

keskiviikko 16. maaliskuuta 2011

Aurajuusto-aurinkokuivattu tomaatti-muffinssit

Pitkästä aikaa. Ei ole paljon ruokablogi päivittynyt, eikä myöskään korublogi. Syynä on ollut enterorokko, joka vei ensinnäkin ruokahalun ja toiseksi kädet siihen kuntoon, ettei mikään kummempi kokkailu tai korujen teko ole onnistunut. Eikä kyllä onnistu vieläkään, mutta eilen mies intoutui auttamaan. Tai no, auttamaan ja auttamaan, se teki koko muffinssitaikinan, mun tehtävänä oli vain laittaa aineksia kulhoon ja lusikoida valmis taikina vuokiin.

Oli miten oli, pitkällinen "suolainen muffinssi"-kokeilu on vihdoin onnistunut. Nämä on mun suuhuni melko suolaisia, muttei kuitenkaan liian. No, mä nyt en käytä muuten ruoanlaitossa suolaa juuri lainkaan. Rakenne näissä on jotain muffinssin ja keksin välimaastosta. Mun mielestäni näistä mun kokeiluista ehdottomasti paras. Kun olen tehnyt pehmeämpiä, leipämäisempiä muffinsseja niin ne on tuntuneet mun suuhun jotenkin kumimaisilta eikä ole oikein halunneet irrota vuoasta. No, makuasioita, mutta mä nyt laitan tänne mun mielestäni parhaan reseptin.

Uskoisin, että aurajuuston ja ak-tomaatit voi helposti korvata jollain muulla, esim. kinkulla, fetajuustolla, pepperonimakkaralla, mitä nyt sattuu mieli tekemään. Mieheni toivoi ensi kerralle aurajuusto-kinkku tai aurajuusto-salamiyhdistelmää. Silloin kyllä täytyy aurajuuston määrää vähentää, muuten tulee liian suolaista.


Aurajuusto-aurikokuivattu tomaatti- muffinssit (12 kpl)

150g voita
150g mantelijauhoa
1 kananmuna
0,5 dl juustoraastetta
1 paketti Aura-juustoa
1 tl leivinjauhetta
1 tl mustapippurirouhetta
1 tl timjamia (tai muuta mieleistäsi kuivattua yrttiä, esim oregano tai basilika varmasti sopii hyvin)
5-6 öljyyn säilötyn aurinkokuivatun tomaatin puolikasta

Ota voi hyvissä ajoin huoneenlämpöön. Sekoita kulhossa (käsin lienee helpointa) voi, mantelijauho ja leivinjauhe.




Aura-juusto ja tomaatit. Juusto saa jäädä melko isoiksi paloiksi.


Lisää kulhoon kaikki loput aineet ja vaivaa hyvin. Osa Aura-juustosta sekoittuu taikinaan, mutta palasiakin saa jäädä.







Rehellisyyden nimessä viimeisin kuva ei ole kovin esteettisen näköinen, mutta eipä se taikinakaan tässä vaiheessa kovin kaunista ole. Onneksi lopputulos näyttääkin sitten paremmalta.

Lusikoi taikina vuokiin. Jos käytät ohuita paperivuokia, kannattaa laittaa kaksi vuokaa päällekkäin. Multa pääsi vuoat loppumaan kesken, joten tein sellaisia keksejä. Eipä ne kovin kauniita olleet, mutta hyvältähän nekin maistui.



Paista 200°C, noin 20 min. Kuumina muffinssit ovat melko murenevia, joten kannattaa antaa jäähtyä jonkun verran. Kyllä, me oikeasti maistettiin noita tulikuumina.. Niin ei kai kuuluisi tehdä.




Koko taikina:
2765 kcal
hiilihydraatteja 17 g
rasvaa 266g
proteiinia 80 g

Yhdessä muffinssissa:
230 kcal
hh 1 g
r 22 g
p 7 g

maanantai 7. maaliskuuta 2011

Ruokatauko

Nyt olen puolipakollisella ruokatauolla. Eli ikäänkuin sairaana. Ei jaksa laittaa ruokaa, ei pysty syömään oikein mitään. Eli oikeastaan mulla ei ole mitään julkaistavaa tänne. Tulin silti kertomaan teille päivän ruoan. Mieheni oli tehnyt nakkikeittoa. Oikein hyvää, karppia nakkikeittoa, vieläpä pyytämättä. Juureksia, nakkeja, sulatejuustoa. Tulin töistä kotiin nälkäisenä, mutta kun on kurkku kipeänä niin ei oikein nakkikeitto sovi, kuten ei mikään muukaan kiinteä ravinto. Ei mikään, missä on jotain palasia. No, nälkä oli kova enkä millään jaksanut alkaa tehdä mitään kasvissosekeittoa ja oikeasti, se nakkikeitto tuoksui ihan taivaalliselta. Mieheni sitten ehdotti, että soseutan keiton. Joo, nakkisosekeittoa, aivan loistava idea.. Mutta oikeasti, nälkä vei voiton ja mä söin tänään aivan erinomaista nakkisosekeittoa!:-D

Palaan asiaan kunhan taas alan laittamaan ruokaa ja syömään muutakin kuin jäätelöä ja toinen toistaan kummallisempia sosekeittoja!

perjantai 4. maaliskuuta 2011

Sitruunainen täytekakku

Namnamnamnamnam.

Täydellisen täytekakkutäytteen metsästys jatkuu.. Nyt osui jo aika lähelle.  Mun mielestäni suorastaan äärettömän lähelle, mutta kun varmasti vielä se parempikin tulee joskus vastaan.. Mieheni mielestä tämä oli ehkä hieman liian sitruunainen, joten kannattaa ehkä laittaa aluksi vain puolen sitruunan mehu jos et ole kovin kirpeän ystävä. Pohja oli lähes sama kuin tässä täytekakkupohjassa , erotuksena se, että jauhoja oli 130g ja sulan voin kanssa samaan aikaan lisäsin n. 3 rkl maitoa, jolloin taikinasta tuli hyvin sokerikakkupohjamainen.

Täyte taas:

1 prk kuohukermaa (mä käytin nyt 2 dl flora vispiä kun sitä sattui kaapissa olemaan)
1 pkt philadelphia-juustoa
1 appelsiini
1 sitruuna
n. 0,3-0,5dl hedelmäsokeria

Koristeluun:
n. 25 g tummaa suklaata

Pese sitruuna ja appelsiini hyvin. Raasta niistä kuoret, vain vähän sitä värillistä pintaa. Itse en pidä sitruunan/appelsiininkuoren palasista missään ruoassa, joten raastoin nämä sillä kaikkein hienoimmalla terällä, jolloin siitä tuli lähinnä mössöä.



Purista sitruunan (tai puolen) mehu ja appelsiinin mehu samaan kulhoon kuorien kanssa. Itse näillä mehuilla "huuhtelin" samalla raastinta ja lusikalla vielä kaavin niitä kuorimössöjä. Sekoita kuorimössö ja hedelmien mehut. Hedelmiä ei tarvitse puristaa sitruspusertimella, ihan hyvin riittää kun käsin puristaa.



Vatkaa kerma vaahdoksi. Lisää juusto ja sokeri ja sekoita tasaiseksi. Lisää mehua vähän kerrallaan ja maista välillä. Lisää mehua, kunnes täyte on sopivan kirpeää.




Täytä kakku kuten toisessakin täytekakkuohjeessa, eli ensin kakkua, sitten täytettä, kakkua ja loput täytteen päälle. 





Jos haluat päästä helpolla, laita suklaa hetkeksi pakastimeen. Raasta sen jälkeen karkealla terällä suklaa kulhoon ja ripottele kakun päälle. Ahkerampi sulattaisi suklaan ja tekisi siitä koristeet, mutta nyt ei viitsinyt. Muutenkin kakun viimeistelyn suoritti pääosin Ipana, 3v.



Koko kakku:
3455 kcal
hiilihydraatit 142 g
rasva 293 g
proteiini 59 g

Yksi pala (kahdeksasosa):
430 kcal
hh 18 g
r 37 g
p 7 g

Nämä on laskettu 70% suklaalla ja niin, että koko kakussa on 1,1 dl sokeria (mielestäni vähemikin riittää), joten tummemmalla suklaalla ja vähemmällä sokerilla (tai makeutusaineella) hiilihydraattimäärä jää tietysti matalammaksi. Myöskin rasvaa ja siten energiaa on näissä laskuissa hieman enemmän kuin todellisuudessa, mutta kuten sanottu, ei se ole niin justiinsa..