sunnuntai 27. maaliskuuta 2011

Suklaamöykyt


Suklaata teki taas mieli. Keksiä. Tai browniea. Tai jotain hyvää. Jotain, jonka voisi sekoittaa epäkarppiin paheeseen eli jäätelöön. Kyllähän nämä sellaisenaankin oli hyviä, voisi tarjoilla sellaisenaan kahvipöydässä tai tai tai tai.... vaikka lämpimänä vanilijalla maustetun kermavaahdon kanssa. Lopputulos oli rakenteeltaan sellainen pehmeä, kiinteä. Jotain mudcaken ja brownien välimallia. Ainakaan ei voi paljon helpompaa olla.

Suklaamöykyt (12 kpl)

100g voita
125 g tummaa suklaata (lidlin 81%)
250 g mantelijauhoa
0,5 dl hedelmäsokeria
2 rkl sokeroimatonta kaakaojauhetta
2 kananmunaa
1/4-1/2 tl chilirouhetta

Sulata voi kattilassa, lisää suklaa voin sekaan sulamaan.




Kun suklaa on sulanut, lisää kuivat aineet ja sekoita tasaiseksi.



Lisää kananmunat (korkeintaan lämpimään) seokseen ja sekoita.





Tee pellille möykkyjä, tai – halutessasi esittelykelpoisempaa – siistejä kakkusia.




Paista 200 ° C uunissa n. 10-15 min, niin että möykyt ovat vielä selkeästi pehmeitä.



Nautiskele. Hyvää lämpimänä, oikein hyvää jääkaappikylmänä. Etenkin chili tulee paremmin esiin kylmänä. Lämpimänä maku toi mieleen jotenkin suklaamannapuuron. Ei ehkä kovin kaunista, mutta siinä vika on puhtaasti tekijässä..

Koko satsi:
3232 kcal
hiilihydraatit 103 g
rasva 280 g
proteiini 77 g

Yksi möykky:
270 kcal
hh 9 g
r 23 g
p 6 g

Tämä nyt on 70% suklaalla katsottu, joten tosiasiassa hiilihydraattia on jonkun verran vähemmän, jos siis tummemmasta suklaasta tekee.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti