maanantai 12. syyskuuta 2011

Suppissosekeitto

Jaaha, puhalletaanpa pölyt tästä blogista..

Tiedänpä erään rouvan, joka ei syö sieniä, mutta haluaisi opetella syömään sieniä. Mulla on sellainen hatara muistikuva, että sienien rakenteessa olisi jotain, joka rouvaa tökkii. Muistini mukaan myös sipuli oli jokseenkin epäilyttävä ruoka-aine, joten siihenkin on keksitty vippaskonsti.

Eli tässä reseptissä käytän aiemminkin käyttämääni paahdettua (ei sitä friteerattua, leivitettyä) sipulia, mutta sen voi hyvin korvata silputulla, voissa kuullotetulla sipulilla. Keitosta tuli kohtalaisen suolaista, joten jos haluaa vähäsuolaisempaa, voi laittaa puolikkaan liemikuutiota. Keitto oli tosi nopea tehdä, joskin mulla oli suppikset valmiiksi paistettuina.

Jos aloittaa keiton tekemisen suoraan metsästä (tai torilta) poimituista suppiksista, ne pitää ensin paistaa kuivalla pannulla niin, että niistä kiehuu neste pois. Mitään tarkkoja mittoja tuoreista sienistä mulla ei ollut, olisinkohan vajaasta litrasta tehnyt? Laitoin puolet sienistä sosekeittoon ja toisen puolen sitten kokonaisina valmiin keiton sekaan, kun itse tykkään kokonaisista sienistä.


Suppissosekeitto (1-2:lle)
3dl vettä
100g sulatejuustoa
150g ranskankermaa
1 rkl paahdettua sipulia
n. 0,5 tl mustapippuria rouhittuna
ripaus muskottipähkinää
n. 50g paistettuja suppiksia (pieni kourallinen) ja toinen mokoma jos haluat kokonaisia lisäksi

Laita vesi kiehumaan ja liemikuutio ja sipulit sekaan. Kun vesi kiehuu, lisää sulatejuusto, sienet, ranskankerma ja mausteet. Keitä ja sekoittele, kunnes juusto on sulanut. Soseuta sauvasekoittimella sileäksi. Keitä vielä muutama minuutti ja halutessasi lisää kokonaiset sienet sekaan. Nauti.






Pahoittelut, vaihekuvia ei ole tarjolla ja kyllä, superkaunis lusikka kaunistaa kuvaa. Ja tota.. Mä kyllä nälissäni mätin koko keiton yksin..

Koko keitto:

750 kcal
hh 13 g
r 67 g
p 24 g

perjantai 22. heinäkuuta 2011

Savupönttöön.

On tullut mökkeiltyä eikä siten ole taas päivityksiä tullut. Siellä en muistanut mitään ruokia kuvata, joten tämä ruokavinkki olkoon kuvaton, mutta herkullinen.

Savupönttöön varmasti useimmin laitetaan kalaa, joten aloitetaan sillä.

Aurajuusto-savulohi

n. kiloinen lohifile (mun tekeleeni taisi olla 1,2 kg ja norjanlohta)
reilu rkl karkeaa merisuolaa
paketti aura-juustoa

Tee fileeseen lihapuolelle viillot nahkaan asti muutaman sentin välein. Tunge viillot kukkuralleen aura-juustoa. Ripottele päälle merisuolaa. Savusta ja nauti. Savustus taisi ottaa aikaa reilun tunnin, mutta tuo riippunee kovasti savupöntöstä. Tarjolla oli myös uuniporkkanoita ja fetasalaattia.

Savustettu kana


Ainesosalista on lyhyt:
Broilerin rintaleikkeitä tai koipia

Olen savustanut kumpaakin, maustamattomia rintaleikkeitä ja nyt koipia. Leikkeet ovat olleet marinoimattomia, olen maustanut ne vain kevyesti suolalla. Koipia taas ei oikein ilman marinadia löydä, joten marinoituja sitten. Täytyy sanoa, että koivet olivat jopa parempia, paljon mehukkaampia eikä valmismarinadikaan juuri maistunut. Aivan loistavaa vaihtelua kalalle. Koivet savustuivat n. tunnin verran oltuaan ensin huoneenlämmössä jonkun aikaa. Kaveriksi tein fetasalaattia, ei tämän helpompaa mökkiruokaa oikein voi ollakaan.

sunnuntai 10. heinäkuuta 2011

Marinoidut paprikat

Eilen oli tarkoituksena tehdä tonnikala-paprikamössöä, mutta eipäs kaapissa ollutkaan tonnikalaa. Siispä marinoin paprikoita. Tässä ohjeessa on aika reilusti öljyä, koska käytin sitä sitten myös salaatinkastikkeena, eli vähän vähempikin voisi riittää. Tosin, se marinadi on kyllä aika hyvää, että ei mua ainakaan haittaa, että paprikat todella uivat marinadissa.. Monellekohan tästä riittäisi? No, ehkä neljälle, jos tämä on osa tapaspöytää. Ehkä.

Marinoidut paprikat

2 isohkoa punaista paprikaa (varmaan tuohon marinadimäärään menisi kolmaskin)
0,5 dl rypsiöljyä
0,5 tl suolaa (hieman vajaa)
0,5 tl hedelmäsokeria
1 tl chilijauhetta
1 tl paahdettua sipulia (tai n. kolmannes sipulia silputtuna tai n. 1tl sipulijauhetta, mä kyllä olen aika ihastunut tähän paahdettuun)
1 tl valkosipulijauhetta (tai pari kynttä tuoretta silputtuna)
1 tl sitruunamehua
1 rkl balsamiviinietikkaa

Poista paprikoista kannat, lohko ne pitkittäin neljään osaan, poista siemenet ja pese paprikat. Laita paprikat uunipellille leivinpaperille kuori ylöspäin, uuniin grillivastus 250 C. Laita paprikat uuniin ja kääntele välillä niin, että kuori tummuu tasaisesti (kuitenkin siis koko ajan kuoripuoli ylöspäin) ja paprikat näyttävät kutakuinkin tältä:






Aikaa tämä ottaa n. 15-20 min, tuntuu välillä vähän vaihtelevan vaikka samalla lämmöllä aina teenkin. Oikeasti paprikat kuuluisi tässä vaiheessa laittaa muovipussiin, esim. pakastepussiin, mutta mulla ei sellaista tähän hätään ollut, joten käärin paprikat folioon. Anna paprikoiden olla pussissa/foliossa n. 15 min, kunnes jäähtyvät haaleiksi. Nyt kuori paprikat, mustunut kuori lähtee paprikoista ihan helposti vaan vetämällä.






Sekoita kaikki marinadin aineet keskenään ja lisää kuoritut paprikat. Anna maustua ainakin muutama tunti.






Mun eilisillan herkkulautanen näytti tältä:





Koko annos marinoituja paprikoita:

500 kcal
hh 18g
r 47 g
p 4g

perjantai 8. heinäkuuta 2011

Pekonitoast

Voi voi, tämä on vaarallista. Nimittäin toastit, niillä on aika addiktoiva vaikutus. Karppisen tultua kauppoihin olen alkanut himoita toasteja ja tänään sitten tein sen virheen, että menin nälkäisenä kauppaan. Ja kyllä, ostin ainekset pekonitoasteihin. Tietysti makuja on monia ja itsekin olen väsännyt jos jonkunlaisia toasteja, mutta tällä kertaa tällaista:

2 viipaletta karppista
vähän voita tai oivariinia
tuorejuustoa (tai majoneesia)
muutama viipale suolakurkkua
kaksi viipaletta pekonia paistettuna
viipale tai kaksi cheddar-juustoa (tai toinen cheddaria ja toinen jotain venyvämpää)
1 tl kuivattua sipulia (siis tällaisia lastuja, ei niitä vehnäjauhossa uitettuja, vaikka ihania ovatkin)

Voitele leipäviipaleet kevyesti. Käännä toinen viipale voipuoli alaspäin ja levitä tuorejuusto. Pinoa kaikki täytteet ja laita toinen viipale kanneksi. Huom. voidellut puolet siis tulevat ulospäin. Paahda voileipägrillissä niin, että leipä saa vähän väriä. Aivan yhtä rapsakkaa kuin tavallisesta leivästä tästä ei tullut, mutta oikein hyvää silti. Näillä täytteillä oli muuten mun makuun aika suolaista, mutta silti niin hyvää. Kuvaa ei valitettavasti ole, oli niin nälkä etten ehtinyt kuvia napsia.

Apua, mitähän tästä nyt seuraa....

Laitetaan vähän jatkoa, tänään söin aamiaiseksi samanmoisen, paitsi jätin suolakurkut pois ja laitoin pienen turauksen ketsuppia tilalle. Aivan loistavaa. Ihanaa. Nam.

keskiviikko 6. heinäkuuta 2011

Papumössö

Taisin aiemmin sanoa, että laitan tänne papumössön ohjeen. Kitinen halusi juhannukseksi karpihkoa närpittävää ruokaa ja mä sitten oikein mittojen kanssa tein papumössöä ja annoin ohjeen jakoon. Teen usein tätä illanistujaisiin ja joskus vaan itsellenikin. Helppoa ja hyvää, ei ehkä ihan maailman karpeinta, mutta sinne päin kuitenkin. Mitähän mä sanoisin, osana tapaspöytää tuosta riittää ehkä 4-6:lle, riippuen tietysti siitä, montaako sorttia ruokaa on tarjolla. Ja siitä, paljonko mössöä maistelee ennen tarjollepanoa. Pahoitteluni, tarjoilukuvaa ei taaskaan ole. Niin, ja jos rasvan vähäinen määrä epäilyttää, niin voihan sinne sitä öljyä lutrata enemmänkin.

n. 70g tomaattipyrettä
0,25 dl vettä
0,25dl öljyä
1tl mustapippuria
1-2tl sipulijauhetta (tai pieni sipuli hyvin hienoksi pilkottuna)
1-2tl valkosipulijauhetta (tai 1-2 kynttä vs hyvin hienonnettuna)
0,5tl paprikajauhetta
0,5 - 1tl chilijauhetta
0,5 tl hedelmäsokeria
ripaus suolaa
purkillinen valkoisia papuja tai kikherneitä (esim. GoGreen)

Valuta pavut. Sekoita kastikkeen ainekset keskenään, lisää pavut ja sekoita. Anna maustua ainakin muutama tunti tai seuraavaan päivään.




Koko annos:
500 kcal
hiilihydraatit 49 g
rasva 25 g
proteiini 21 g

maanantai 4. heinäkuuta 2011

Aurajuustolla täytetty possun sisäfile

Synttärin kunniaksi teki mieli jotain hyvää ruokaa. Vähän aikaa pähkäilin kaupassa lihahyllyillä, kunnes mukaan tarttui possun sisäfile. Ensin ajattelin vaan laittaa sen uuniin, mutta sitten päätinkin kokeilla sen täyttämistä sinihomejuustolla. Jotenkin olin ajatellut, että se olisi hankalaa, mutta eipäs ollutkaan. Kannatti kokeilla.

Tämä oli mun mielestäni oikein onnistunut kokeilu, vaikkakin varmaan tosikarppi kauhistuu käyttämääni ruokakermaa. Mä vaan aloin epäillä, että voi tulla vähän turhankin rasvaista, jos tämän tekisi kuohukermaan, ja kyllä mun mielestäni tää oli oikein hyvä näin. Ja kannattaa muuten myös muistaa, että mä tykkään, että kastiketta on paljon, eli jos ei itse halua niin kovin paljoa kastiketta, niin puolikaskin purkkia ruokakermaa varmasti riittää. Tai vähän vähemmän creme bonjouria.

Tuo creme bonjour on muuten sellainen ainesosa, jota ensi alkuun vähän katselin kieroon, että ei voi olla hyvää, parempaa on kun maustaa ruoan itse. Nyt mä olen kuitenkin aika ihastunut juuri tuohon tomaattiseen makuun, käytän sitä aika paljonkin. Tähän ruokaan olisi varmasti sopinut sekaan vaikkapa sienien tilalle vihreät oliivit ja/tai paprika. Täytyykin joskus kokeilla.

Aurajuustolla täytetty porsaan sisäfilerulla (3-4:lle)

n. 600g marinoimatonta porsaan sisäfilettä
n. 100g kanttarelleja (esim. Pirkka-säilykepurkillinen)
1 sipuli
1 prk Creme Bonjour Cuisine tomaatti ja välimeren yrtit
1 prk 15% ruokakermaa
n. 1 tl mustapippuria rouhittuna
1-2 tl kuivattua oreganoa
ripaus suolaa
n. ½ pkt Aura-juustoa
öljyä

Putsaa fileestä kalvot yms.

Leikkaa file ”auki” rullaten n. 1-1,5 cm paksuksi levyksi. Tää oli mun ajatuksissani se vaikea osa, mutta oikeasti, eihän se nyt ole niin tarkkaa, jos siitä ei tule maailman siistein ja tasaisin levy. Kyllä ne täytteet sinne saa survottua. Ripottele levylle mustapippuri ja oregano. Paloittele Aura-juusto ja levitä se noin puolelle levystä.




Rullaile file takaisin kiinni, aloita juustoisesta reunasta. Eli vähän niinkuin kääretortun tekisi. Kiinnitä sauma liotetuilla cocktail-tikuilla.



Kuumenna pannulla loraus öljyä ja paista filettä joka puolelta niin, että se saa vähän väriä. Ripottele päälle kevyesti suolaa. Sillä aikaa kuori ja lohko sipuli, palat saa jäädä melko reiluiksi. Voit lisätä paistamisen loppuvaiheessa sienet pannulle (tai sitten kun olet jo ottanut fileen pois).




Laita file kevyesti öljyttyyn vuokaan ja nypi tikut pois ja laita file ”saumapuoli” alaspäin, anna sienten vielä hetki paistua. Kippaa sienet ja sipulit vuokaan. Sekoita kulhossa Creme Bonjour ja ruokakerma ja kaada vuokaan.





Paista uunissa, 200 °C n. 25 min ja vielä 150°C n. 15 min. Anna lihan vetäytyä hetki ennen viipalointia.

 

Sanoisin, että tän kanssa kävisi oikein hyvin uunijuurekset tai pannulla paistetut juurekset (yrteillä maustettuna), mutta nyt oli tarjolla vihersalaattia, hyvää sekin. Tuota, esillepano ei ehkä taaskaan ollut sieltä kauneimmasta päästä, mutta kun nälkä oli kova..



Koko file:

1780 kcal
hiilihydraatit 15 g
rasva 117 g
proteiini 169 g

Yksi annos (neljännes):
445 kcal
hh 4 g
r 29 g
p 42 g


perjantai 17. kesäkuuta 2011

Mascarpone-pistaasijäätelöä

Jäätelöä teki mieli. Tiedättekö sen ihanan jäätelön, olisko carte d'orin, jossa on mascarponejäätelöä, pistaaseja ja marjasosetta? No sitä teki mieli tänään. Joten siitä piti tehdä karppiversio. Lusikoin jäätelöä tässä samalla suuhuni ja totean, että tää on ihanaa. Todella ns. tuhtia, joten huutaa kaveriksi mansikoita tai ehkä vielä mieluummin puolijäistä mansikkasosetta, mutta on tää vaan hyvää. Pistaasia ehkä voisi olla jopa enemmänkin, mutta mä tykkäänkin pistaaseista ihan hulluna. Rakenne tässä on yllättävän hyvä. Ei ihan jäätelön, mutta aika liki. Ja kääk kaikki karppaajat, mutta mulla on sellainen olo, että osan kermasta voisin seuraavalla kerralla korvata maidolla.  Sitä, kuinka monelle tästä satsista riittää, en lähde arpomaan. Riippuu syöjistä. ;-) Kaiken kaikkiaan tästä tuli ehkä n. 7 dl jäätelöä. Saattaa olla, että en kauhean tarkkaan kaapinut sitä valmistuskulhoa kun tuohon pakasterasiaan tätä laitoin, voi olla että jätin vähän maistiaisia..

Mascarpone-pistaasijäätelö

2 dl kuohukermaa
1 prk mascarponea
3 kananmunaa
1 dl makeutusjauhetta
n. 50 g pistaaseja (kuorineen, ilman kuoria ne painoi n. 25 g, käytin niitä paahdettuja ja suolattuja)

Tarjoiluun mansikoita tai vadelmia

Vatkaa kerma vaahdoksi.



Vatkaa toisessa kulhossa munat ja makeutusaine vaahdoksi. Kuori pistaasit ja pilko veitsellä karkeaksi rouheeksi.




Sekoita kaikki aineet hyvin, mascarponea sai jonkun aikaa vatkailla ennen kuin sekoittui tasaiseksi.





Kaada pakastusastiaan ja laita pakastimeen n. 4:ksi tunniksi. Kai tätä kuuluisi välillä sekoitella, mä en muistanut. Tarjoile mansikoiden tai vadelmien kanssa.




Koko annos:
1960 kcal
hiilihydraatteja 30 g
rasvaa 189 g
proteiinia 46 g

Jostain syystä kiloklubi antoi pistaasipähkinöille paljon korkeammat hiilihydraattisaldot kuin mitä pussin takana luki. Nämä on laskettu kiloklubin antamien lukujen mukaan.

perjantai 10. kesäkuuta 2011

Torstai

No niin, viimeinen päivä ruokapäiväkirjaa. Tosin vähän huono päivä sikäli, että kiloklubi ei tunne Hornetteja, muutenkin nahattomien hornettien ravintosisällön arpominen olisi todellakin arpomista. Sanoisin, että hiilihydraatien määrä ei kuitenkaan ole missään tapauksessa yli 20g, luultavasti aika paljon alle. Tosin siihen on osasyynä se, että mä söin aivan liian vähän kasviksia. Alkaa tuo kurkku/salaattilinja tökkiä, josko tänään tekisi ratatouillen tapaista.

Aamupala/lounas:
Muutama viipale kinkkua, meetvurstia ja juustoa, salaattia ja kurkkua
Kahvia kuohukermalla

Välipala: pari viipaletta juustoa ja kurkkupala

Päivällinen:
Paketillinen (n. 500g) hornetteja (ilman nahkaa ja niitä löllöimpiä osia)
chilimajoneesia ja ranskankermaa
Jääsalaattia ja kurkkua

Kasviksia tuli syötyä vain 400g , luulisin että kalorit on siinä 1900-2000 kcal.

keskiviikko 8. kesäkuuta 2011

Keskiviikko

No niin, tänään ja huomenna vielä kirjaan syömiset. Lauantaina mahdollisesti pitäisi lähteä pikkuneidin kanssa huvipuistoon, silloin voi nämä syömiset olla vähän haastavammat. Joko menee ravintolaan ja toivoo, että buffassa on jotain "syötäväksi kelpaavaa" tai sitten syö oikein hirveästi aamulla, ottaa varmuuden vuoksi mukaan karppipatukan ja sitten taas illalla kotona evästä kitusiin. Sanoisin, että kiusaus sortua vaikka pehmikseen tulee olemaan suuri..

No, nyt kuitenkin tämä päivä. Mulla on vielä pakastimessa odottamassa fun light-mehusta tehty mehujää, saas nähdä miltä maistuu. Niin, ja en mä yleensä syö kolmea päivää peräkkäin pihviä, mutta kun tuli edellispäivänä ostettua n. puolen kilon paistinpalanen niin pakkohan se on ollut syödä. :-D Lehtipihviä siis.

Aamupala:
Kahvia kuohukermalla

Lounas:
Pihvi chilimajoneesilla ja salaattia ja kurkkua.

Välipala:
Atkins-appelsiinisuklaapatukka

Päivällinen:
Broilerin filesuikaleita ranskankermassa, salaattia, kurkkua ja paprikaa
Mehujää

1950 kcal
hh 19 g
r 146 g
p 104 g

kasviksia 520 g, hyvä hyvä.

Tiistai

No niin. Mä nyt ajattelin viikon ajan näitä syömisiäni tänne kirjata, vaikka jatkan kyllä pidempäänkin. Olo on ihan jees, ei edes pahaa päänsärkyä.

Aamupala:
Kahvia kuohukermalla

Lounas:
Pihvi ja keko salaattia ja kurkkua, maustevoita.

Päivällinen:
Nakkeja, salaattia, kurkkua, paprikakoskenlaskijaa, chilimajoneesia

Iltapala:
atkins-patukka

2050 kcal
hh 13g
r 165 g
p 93g

kasviksia vain 400g, hyi mua

maanantai 6. kesäkuuta 2011

Maanantai

Tänään ajattelin syödä oikein todella perusteellisen aamupalan/lounaan (syödäänkö yhdeltätoista aamiainen vai lounas?). Joo, mutta yök. Toi paistettu muna jostain syystä alkoi yököttää ihan hirveästi, vaikka yleensä olen siitä tykännyt. No, huomiseksi on ostettu muita herkkuja, kuten koskenlaskijan paprikajuustoa. Saatoin ehkä vähän nappasta siitä jo tänään.


Aamupäivän lounas:
kaksi kananmunaa voissa paistettuna, vähän juustoraastetta
eilisten grillikylkisiivujen jämät (kylmänä yllättävän hyviä ;-) )
hirveä keko jääsalaattia ja pala kurkkua
kahvia kermalla

Päivällinen:
neljä nakkia, chilimajoneesia ja aiolia
koskenlaskija paprikaa
keko jääsalaattia, kurkkua

Illallinen:
Lehtipihvi, maustevoi
Keko jääsalaattia tomaatti, kurkkua

1900 kcal
hh 17 g
r 148 g
p 127 g

Kasviksia 550 g, jippii!

sunnuntai 5. kesäkuuta 2011

Grillimaustettuja possun kylkiviipaleita

Nam nam. Nämä voi oikein hyvin laittaa grilliin tai tehdä uunissa grillivastuksella. Helppoa ja hyvää (ja pirun paljon edullisempaa kuin kaupasta saatava grillipekoni). Makroja en tähän taas laskenut kun ei mun makronlaskijani kiloklubi tunnistanut possun kylkiviipaleita. Mutta mutta, vaikka ainakin mun grillimausteeni näyttää sisältävän vähän sokeria niin enpä silti sanoisi, että hiilihydraatit ovat tämän ruoan ongelma. ;-)

Grillimaustettuja possun kylkiviipaleita

possun kylkiviipaleita (also known as "läskisoossilihaa")
grillimausteseosta maun mukaan

Määräthän nyt ovat syöjistä kiinni ja lihan määrä riippuu siitä, onko tämä ainoana lihana/grillattavana vai lisukkeena. Itse laitoin n. ruokalusikallisen grillimaustetta ja lihaa oli reilu 300g. Eli grillimaustetta lautaselle ja pyöritellään lihat mausteessa niin, että maustetta on tasaisesti joka puolella. Mun mielestäni sitä maustetta saa olla melko naftisti niin, että lihoja saa jonkun aikaa siinä pyöritellä että se riittää, muuten tulee liian suolaista. Sitten vaan lihan grilliin tai uuniin grillivastuksen alle (250C, n. 20 min välillä käännellen) niin, että ovat oman maun mukaan rapeita. Itse tykkään, että saavat olla aika rapsakoita. Helppoa ja hyvää. Ja tietysti, haluteessaan voi vielä lisätä grillimausteseokseen vaikkapa chiliä, jos haluaa vähän lisää potkua.




Kukkakaaligratiini (ilman kananmunaa)


No niin, josko tästä taas alkaisi näitä reseptejäkin kirjailemaan. Nyt siis menossa ketoosikausi ei-ihan-lievän syöpöttely(juopottelu)kauden jälkeen. Voisin koittaa näitä induktioruokavalioon sopivia reseptejä koota vähän saman otsikon alle jossain vaiheessa, näitä kuitenkin on tässä blogissa muitakin. No, tänään tällaista. Mä rakastan itse kukkakaaligratiinia, harmi vaan, että monessa paikassa siihen sotketaan kananmunaa. En tykkää yhtään sellaisesta munamössöstä, munakas munakkaana ja gratiini gratiinina. Olen tehnyt tätä myös kuohukermasta, jolloin siitä tulee tietty vähän löysempi, mutta aivan hyvin ranskankerman voi korvata kuohukermalla, etenkin jos itse ei ranskankerman mausta niin välitä. Mä taas tykkään, joten tällä kun saan oikein hyvän koostumuksenkin gratiiniin niin sitä siis.

Kukkakaaligratiini (2-3:lle)
1 pieni kukkakaali
ripaus suolaa

150g ranskankermaa
ripaus muskottipähkinää
½ tl mustapippuria
1 dl juustoraastetta

Poista kukkakaalista lehdet ja kanta ja huuhtele hyvin. Pilko kukkakaali kutakuinkin kananmunan kokoisiksi palasiksi. Keitä (pikkuisen suolatussa vedessä) n. 15 min. Valuta kukkakaalit siivilässä ja laita vuokaan. 




Sekoita ranskankermaan muskottipähkinä ja mustapippuri, lusikoi kukkakaalien päälle. Ripottele päälle juustoraaste.





Paista n. 225°C uunissa 15-20 min, kunnes juusto on saanut kauniin värin. 


 

Koko gratiini:
650 kcal
hiilihydraatteja 12 g
rasvaa 55 g
proteiinia 22 g

Yksi annos (puolet gratiinista)
325 kcal
hh 6 g
r 28 g
p 11 g

Sunnuntai

Pieni ketoosinpoikanen ilmoittelee olemassaolostaan. Hyvä, hyvä. Tänään teki mieli kasviksina jotain muutakin kuin salaattia, joten päätin tehdä vanhan herkkuni kukkakaaligratiinin. Onhan siinä ranskankermaa, joten hiilareita tuli, mutta kuitenkin pysyin tavoitteessani, alle 25g/pvä. Mä en kuitenkaan halua ketoosia hyvän ruoan kustannuksella, eli haluan syödä hyvin ja "oikeaa ruokaa". Suunnitelmissa oli myös grillata, mutta ei jaksanut. Possun kylkisiivut tulivat oikein hyviksi myös uunissa grillivastuksella. Makeanhimo vaivaa edelleen. Illalla varmasti syön gratiininjämien lisäksi taaaaas sellasien atkins-patukan. Tällä kertaa makuna appelsiini-suklaa.

Aamiainen:
n. 1/2 ruukkua jääsalaattia, pala kurkkua
mozzarellaa
keittokinkkua (n. 100g)
vähän eilisiä kastikkeita
kahvia kuohukermalla

Päivällinen:
kukkakaaligratiinia
grillimaustettuja possun kylkiviipaleita

Iltapala:
kukkakaaligratiinia
atkins-patukka

2000 kcal
hh 22g
r 158g
p 78 g

kasviksia 460 g, ei vieläkään tavoitteessa!
Tosiasiassa sanoisin, että rasvan ja proteiinin osuudet ei ihan pidä paikkaansa, kirjasin kiloklubiin nuo possunpalat pekonina, mutta ei tuo liha nyt niin rasvaista ollut kuin pekoni. Lihaisampaa, eli enemmän proteiinia ja vähemmän rasvaa.

lauantai 4. kesäkuuta 2011

Lauantai

Voi nami nami nami. Tänään oli grillauspäivä. Se kyllä hieman hankaloitti makrojen laskemista, koska kiloklubi ei tunne "härän bbq-ribsejä, joista marinadit pyyhitty pois". No, pikkuisen salapoliisintyötä ja soveltamista niin pääsin varmasti kohtalaisen lähelle totuutta. Ja kuten olen täällä ennenkin sanonut, ei se ole niin justiinsa. Aivan varmasti ainakin hiilihydraattien arviointi on yläkanttiin (lisäsin päiväsaldoon 1 tl sokeria, kun kuitenkin se ribsien poispyyhitty marinadi sisälsi sokeria..).

Noista ribseistä sen verran, että olivat yllättävän hyviä valmismarinoiduksi tuotteeksi. Tein ensin ohjeen mukaan, uunissa 2,5h ja sitten vielä käytin ne grillin kautta. Kuitenkin sanoisin, että noista kannattaa ne marinadit pyyhkiä ihan kunnolla pois, varmasti tulee muuten liian suolaista, kuten monet muutkin valmiiksi marinoidut tuotteet.

Iltapala on vielä syömättä, mutta on taas jo selvillä. Ei ole vieläkään nälkä tuon päivällisen jälkeen, mutta makeanhimo vaivaa kovasti. Eli iltapalaksi varmasti täytyy syödä Atkinsin patukka. Sellainen pikku lisäys muuten tuli mieleeni noista patukoista, että hiilariton.fi mainostaa olevansa ainoa kauppa, josta noita patukoita saa. No, mä ainakin ostin omani Citymarketista ja olivat aika lailla saman hintaisia, eli törkeän kalliita. :-D

Aamiainen:
-puolikas ruukkua salaattia
-10 cm pala kurkkua
-muutama viipale kinkkua, meetvurstia ja kermajuustoa

Päivällinen:
-reilusti mozzarellasalaattia (mozzarella, jääsalaatti, kurkku), öljy-balsamicokastike
-tonnikala-paprikamössöä (taivaallisen hyvää, täytyy jossain vaiheessa kuvata ja laittaa ohje, nyt ei voinut kun käytin valmischilikastiketta, jota ei kovin monesta kaupasta saa)
-härän ribsejä
-salsalla maustettua ranskankermaa ja chilimajoneesia

Iltapala
-atkinsin browniepatukka

Päivän saldo:

2060 kcal
hh 22g
r 148 g
p 110 g (epäilen ettei ihan noin paljoa ole, ne ribsit, katsokaas)

Kasviksia 440 g, eli ei ihan tavoitteessa.

perjantai 3. kesäkuuta 2011

Perjantai.

No niin, tämän päivän syömiset kirjattu kiloklubiin jotta saadaan makrot selville. No, iltapala on vielä syömättä, mutta suunniteltu on joten aivan hyvin voin kirjata nuo jo nyt. Sellainen kokeilu tuli tänään tehtyä, että maistoin sellaista atkinsin brownie-patukkaa. Sinänsä en oikein tykkää ajatuksesta, että kun karppaus ainakin mulle on pitkälti pyrkimystä syödä "puhdasta" ruokaa, niin tuossa patukassa oli hyvin vähän tavallisen pulliaisen tunnistettavia ainesosia. Lisäksi siinä hämää se, että hiilihydraatteja siinä oli n. 15g, mutta nettohiilareita (mitä sitten lienevätkään) n. 3g. Ilmeisesti nämä netot on niitä, jotka lasketaan?? No, kiloklubihan on siitä kätevä, että se kertoo makrot ja kertoo myös kasvisten määrän. Joten niille, jotka väittävät, ettei induktiovaiheessa voi syödä kasviksia, niin... kyllä voi. Määrät ei ole tarkkoja, en punninnut kaikkea, mutta eiköhän tämä ole riittävä tarkkuus.

Aamupala:
puoli ruukkua jääsalaattia
n. 50g kirsikkatomaatteja (vajaa neljännespakettia)
n. 60g kermajuustoa
n. 5 cm pala kurkkua
kahvia ja kuohukermaa


Lounas:
munakas, jossa kaksi kananmunaa ja reilusti juustoraastetta, paistettu voissa.

Välipala:
Se patukka ja kuppi kahvia

Päivällinen:
Purkillinen pirkka-kanttarelleja, paistettu voissa ja haudutettu ranskankermassa. Maustettu mustapippurilla. Tämä on muuten ihan älyttömän hyvää, teen yleensä kuohukermaan, mutta nyt sattui olemaan ranskankerma avattuna.

Iltapala:
puoli ruukkua jääsalaattia
100g philadelphia-juustoa
100g keittokinkkua
5 cm pala kurkkua

Juomana koko päivänä reilu pari litraa vettä ja 0,5l light-cokista.

Lopputulos:
1950 kcal
hh 20 g
r 153 g
p 65 g

kasviksia 470 g.

Eli ei huono alku. No, viisi ateriaa on kai karppaamiseen aika paljon, mutta ennenkin ketoosia kokeilleena tiedän, että kyllä  syöminen parissa päivässä harvenee ihan itsestään.  Tänään nyt oli muutenkin vähän poikkeuspäivä kun kävin pikkuneidin kanssa piknikillä, joten tuo välipala tuli vähän ylimääräisenä. Kasviksia tietysti pitäisi olla vähintään se puoli kiloa, mutta kelvatkoon tuo nyt näin alkuunsa. Katsotaan, mitä huominen tuo tullessaan.

Mitä ihmettä??

Mä en ole varmaan kahteen viikkoon päässyt mun blogeihin. Herjaa vaan jotain virhettä kun olen yrittänyt kirjautua. Kai tämä on jotenkin vihjannut, että rouva on nyt hyvä ja keskittyy töihinsä vaan. :-D Nythän on ollut jos jonkunnäköistä juhlaa pitkän aikaa, sekä syöminkiä että myös juominkia ja olo on aika karmiva. Mun kroppani huutaa pikku ketoosia. ;-)

Eli nyt ajattelin tänne blogiin (sikäli mikäli tänne taas jatkossa pääsen) kirjailla "ketoosiajan" ruokavaliota. Joskus joku on kysellyt, että mitä ketoosissa oikein voi syödä, niin ajattelin sitten kirjailla niitä tänne. Kuulin taannoin jopa väitteen, että ei saisi syödä hiilareita ollenkaan, ei edes kasviksia. Niinpä niin. No, keräilläänpä tänne nyt sitten niitä ruokia. En varmaankaan laita ainakaan kaikkia reseptejä, mutta jos joku ohje kiinnostaa niin kysykää ihmeessä, kyllä mä sitten niitä laitan.

maanantai 25. huhtikuuta 2011

Tomaatti-smetanasilli

Eikös vappuoloa korjailla silliaamiaisella? Kyllä kai, joten ainakin ajankohta tälle reseptille on sopiva. Tämä on melkoisen suoraan isoäitini ohje, tosin hän muistaakseni käyttää smetanan tilalla kuohukermaa. Itse tykkään vähän jämäkämmästä kastikkeesta, joten siksi smetana, mutta maun puolesta kerma käy oikein hyvin.

Tomaatti-smetanasilli

n. 300 g kevyesti suolattua sillifilettä
n. 250g smetanaa
2 tomaattia
1 sipuli
n. 1 tl mustapippurirouhetta
ripaus sokeria

Laita sillifileet kylmään veteen likoamaan. Liota muutama tunti, vaihda vettä välillä. Itse taisin liotella jopa seitsemän tuntia, koska en kovin suolaisesta tykkää. Kuitenkin suolaa on helpompi lisätä kuin poistaa.. Ja kyllä, ostin kerran sillifileitä, joiden paketissa luki, ettei tarvitse liottaa ja minä hölmö uskoin ja tein liottamatta ja syömättä jäi. Näissä mun ostamissa fileissä oli suolaa muistaakseni 7%.



Pese ja viipaloi tomaatit (itse jätän kantapalan käyttämättä). Kuori ja viipaloi sipuli. Sekoita kastikkeen ainekset keskenään.







Pyyhi sillifileet kuivaksi, viipaloi ja lisää kastikkeeseen. Anna maustua kannellisessa purkissa mielellään seuraavaan päivään.




Pahoitteluni, ettei lopputuloksesta ole tuon houkuttelevampaa kuvaa... Mutta kyllä tuo ihan kivalta näyttää ja maistuu oikeinkin namilta vaikka hapankorpun päällä. Tai jos oikein villiksi heittäytyy, niin kaveriksi muutama uusi peruna. ;-)

Koko ohjeessa:
1720 kcal
hiilihydraatteja 20 g
rasvaa 163 g
proteiinia 46 g

tiistai 19. huhtikuuta 2011

Punajuuri-vuohenjuustovuoka

Nam nam nam. Punajuuren ja vuohenjuuston yhdistelmä nyt vaan on taivaallisen hyvä. Olen tarjoillut tätä pääruoan lisukkeena tai osana tapaspöytää (vaikka punajuuri kai ei voi olla tapas, mutta sellaisia pieniä herkkuja kuitenkin). Sanoisin, että pääruoan lisukkeeksi tuosta riittää ehkä neljälle.

Punajuuri-vuohenjuustovuoka

3 keskikokoista punajuurta
0,5 dl öljyä
200g vuohenjuustoa (voi olla kuoretonta tai kuorellista, molemmat käy)
n. 1 tl mustapippuria
ripaus suolaa
1 tl hunajaa
(kuivattua timjamia)

Kuori punajuuret ja leikkaa n. 0,5-1 cm paksuiksi viipaleiksi.



Laita punajuuret kulhoon, lisää öljy, pippurirouhe ja suola (ja kuivattu timjami) ja kääntele niin, että öljy ja mausteet sekoittuvat. Lado punajuuriviipaleet vuokaan.



Laita punajuurien päälle vuohenjuustoviipaleet ja valuta päälle hunajaa.



Paista 175 C uunissa n. 1-1,5 h (riippuu viipaleiden paksuudesta). Jos juustokiekot alkavat tummua liikaa, peitä foliolla. Itse tykkään, että punajuuriin jää vähän purutuntumaa, siihen tuo tunnin paistoaika riittää hyvin.

Nopeamman paistoajan saat kun keität punajuuria ensin, tällöin voit laittaa uunin hieman kuumemmalle, jotta juustot saavat väriä. Koristele tuoreella timjamilla.



Koko vuoka:
1040 kcal
hiilihydraatit 24 g
rasva 87 g
proteiini 40g

Ratatouillen tapaista.

Pitkästä aikaa.. No, olen mä joskus ruokaa laittanut, mutta ollut luvattoman laiska kirjaamaan niitä tänne. Nyt kuitenkin tein taas kokeilun, ratatouillea. Tai jotain sinne päin. Kai tähän ohjeeseen ihan oikeasti kuuluisi kesäkurpitsaakin ja kyllä mäkin sellaisen ostin, mutta unohdin laittaa sen sekaan. Että tällainen ruoanlaittaja.

No, en ole ennen moista kokeillut ja oli kyllä hyvää. Mitähän tällä olikaan kaverina... Possun filettä ainakin. Leikkeleitä. Juustoja. Tästä ruoasta en ole laskenut mitään rasvoja tai muita, koska yksinkertaisesti en muistanut mitata öljyä. Joka tapauksessa, sitä meni paljon...

Ratatouille (4-6:lle)

1 munakoiso
1 punainen paprika
2 pientä sipulia
3 kynttä valkosipulia
100g kirsikkatomaatteja
reilusti öljyä
ripaus suolaa
n. 1 tl mustapippuria
reilusti kuivattuja yrttejä (itse käytin oreganoa kun ei basilikaa löytynyt)


Pese ja pilko munakoiso. Kuumenna paistokasarissa reilusti öljyä ja kippaa munakoisot pannulle.



Pese ja pilko paprika, lisää pannulle ja sekoittele.



Kuori ja pilko sipuli ja valkosipuli, lisää pannulle ja sekoittele. Lisää tarvittaessa öljyä. Mausta suolalla, pippurilla ja yrteillä.



Hauduta n. 15-20 min, kunnes kasvikset ovat kypsiä. Koristele tuoreilla yrteillä.