sunnuntai 27. helmikuuta 2011

Täytekakkupohja

Mansikkakakkua. Mansikkakakkua. Lapsi haluaa mansikkakakkua. Eikä äidillä ole mitään sitä vastaan. Kyllähän nyt täytyy kohtalaisen karppi täytekakku kehitellä. Tämä toimii täytekakkupohjana mille tahansa täytteelle. Varmasti joku kaakaolla ja/tai kahvilla maustettu kermavaahto toimisi tässä ihan loistavasti. Tai sitruksella maustettu. Tai joku tuorejuustotäyte. Rehellisesti sanottuna, tämä pohja oli tuhat kertaa parempaa kuin ns. tavallinen sokerikakkupohja, eikä tätä myöskään tarvitse kostuttaa. Tein tällaisen suorakaiteen muotoisen kakun siitä syystä, että olen ihan hirvittävän huono leikkaamaan kakun kahtia täyttämistä varten ja tästä olisi vielä tullut irtopohjavuokaani melko ohut kakku, joten pieleen olisi mennyt taatusti. Rakenne kuitenkin on sellainen, että jos osaa kakun halkaista, niin tämä pysyy kasassa siinä kuin tavallinen sokerikakkupohjakin.

Tällä kertaa täytteenä oli purkki vaahdotettua kuohukermaa, purkki maitorahkaa, n. 1 dl mansikoita soseutettuna ja 0,25 dl hedelmäsokeria.

Huom huom! Nyt on siis kehitelty suussasulava täytekakkupohja, mutta entäs täyte? Kertokaa ideoita loistavaksi täytteeksi tähän kakkuun. Saa olla jo kokeiltu tai vaan idea, mä kyllä mielelläni kokeilen erilaisia täytteitä... Pohjan maku on melko mantelinen (mikä yllätys..), jos se jotenkin auttaa ideoimaan.


Täytekakkupohja (6-8:lle)

3 kananmunaa
0,75 dl hedelmäsokeria
75 g voita
100g mantelijauhoa
1 tl leivinjauhe

Sulata voi. Vaahdota munat ja sokeri.



Sekoita taikinaan mantelijauho ja leivinjauhe.



Lisää voi ja sekoita. Kaada taikina leivinpaperilla vuorattuun, n. 20 x 30 cm vuokaan (tulee n. 1 cm kerros) ja paista 200°C uunissa n. 15 min.












Voit kokeilla kypsyyden pistämällä kakkupohjaa puutikulla, jos tikkuun ei tartu taikinaa, kakku on kypsä. Itse leikkasin leivinpaperin kapeaksi, jotta saan taikinan paremmin vuoan nurkkiin. Voitelin vuoan pitkät sivut, niin valmis kakku irtosi reunoista helposti veitsellä ja sen jälkeen kakun voi helposti nostaa papereineen vuoasta.

Anna pohjan jäähtyä. Vaahdota kerma. Soseuta mansikat. Sekoita mansikkasose, maitorahka ja sokeri (tai makeutusaine) kermavaahtoon. Leikkaa kakkupohja puoliksi, nosta toinen puolikas tarjoiluastialle. Levitä täytettä kakkupohjalle. Nosta toinen puolikas kakkua päälle ja kuorruta lopulla täytteellä. 















Kuten sanoin, tämä kakku on niin mehevä, että se ei vaadi kostuttamista. Yksi helppo vaihtoehto on tehdä kakku irtopohjavuoassa ja vain kuorruttaa haluamallaan kuorrutteella. Silloin kai oikea nimitys olisi torttu, eikä kakku. Niin, ja kuten melkein kaikki kakut, tämäkin oli parempaa muutaman tunnin jääkaapissa olon jälkeen.

Koko kakku
2544 kcal
hiilihydraatit 110 g
rasva 205 g
proteiini 65 g


Yksi pala (kahdeksasosa)
320 kcal
hh 14 g
r 26 g
p 8g

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti